keskiviikko 25. joulukuuta 2013

24.12.2013

 klo. 8.10

 Olin ahkera ja jaksoin nousta jo kahdeksalta telkkarin ääreen kattelemaan Joulupukin kuumalinjaa!Siirryin vain sängystä sohvalle peiton alle köllöttelemään Taika mahan päällä.

klo. 9.14

Koristelin meiän söpön pienen joulukuusen ja laiteltiin paketit paikoilleen. Tänäkin jouluna oli visio "että nyt ei sitten hankita lahjoja", koska syksyllä mulle kustannettiin autokoulu ja auto. Jotenkin kummasti noita paketteja oli taas muutama kappale.

klo. 10.01

 Joulupuurot syöty ja palailin takaisin sohvalle. Erona ensimmäiseen kuvaan on vain pöydälle ilmestyneet suklaapaperit ja lattialla köllöttelevä Taika ja sylkkyyn tunkenut Medya,

klo. 11.30

Olin nukahtanut sohvalle ("lepuutin vähän silmiä") ja heräsin kun nishaoona soitteli olevansa ovella. Heitin pikaseen takin ja pipon päähän ja nappasin koirat myös käymään ulkosalla. Sain nishalta vielä yhden joululahjan lisää ja koirat vähän rapsutuksia!

klo. 12.16

Lähdin Lumiukon jälkeen käymään koirien kanssa lenkillä. Ulkona näytti tavalliselta suomalaiselta kesäpäivältä, melkein yhtä lämmintäkin. Miten se joulupukki oikeen pääsee reellään tulemaan?? :((

klo. 13.02

 Hyvää pääsiäistä! Lenkillä edelleen, tällä kertaa löysin pajunkissoja. Joulukuussa. Joulufiilis over 9000.

klo. 14.39

Tein natsi- ja epänatsitorttuja muutaman kappaleen. Itse en ole syönyt joulutorttuja niin moneen vuoteen kuin muisti pelaa, mutta päätin korjata sen asian tänä vuonna. Hakaristimallinen torttu oli hienompi, mutta ei kyllä maultaan tehnyt erityistä vaikutusta. Ehkä jatkan tortuttomia jouluja jatkossakin.

klo. 15.29

Datistelua ja telkkarin katselua.

klo. 16.44

Ruakaaaa. Itse en harrasta joulupöperöitä (koska hyhhyi kaikki paitsi öö.. herneet?) joten tällä kertaa ei kuvaa hienosti katetusta ja koreasta joulupöydästä. Kinkun ja laatikoiden sijaan meillä tarjoiltiin poronkäristystä ja jälkiruuaksi lakkoja ja vaniljajäätelöä.

klo. 17.02

 Joulupukki ja noitarumpu! Kuuluu ihan ehottomasti jouluun eikä sitä sovi missata, vaikka juonen muistaakin jo ulkoa. Ihan paras joululeffa!

 klo. 18.03



 Joululahjojen availua! Koirille en antanut tänäkään vuonna mitään ihmeellistä, saivat vain repiä hirvenluut paketista. Läskisäkillä ei ollut ruokansa kanssa ongelmia, merle taasen ihmetteli pidemmän aikaa että mitäperkelettä. Olisin luullut asian menevän juuri toisinpäin, sillä Medyalla on tapana syödä ja repiä kaikkea ja Taika on taas se talon enkeli. 

Nishaoonan paketista paljastui jotain karmeaa. En vieläkään tiedä, haluaisinko polttaa kyseisen opuksen vai kehystää seinälle. Ilmeeni avatessa olisi varmaan pitänyt saada ikuistettua, facepalmasin aika pahasti huomatessani, mitä paketista paljastuu. Muut(kin?) lahjat oli oikein mukavia ja tänä vuonna ei tainnut tulla mitään tyhmääturhaa!

 klo. 19.17

Samu Sirkan joulutervehdys. Kaikki paketit ja roskat edelleen komeasti lattialla.

klo. 20.46

Suihkuaika.

klo. 22.56

Iltasatuja nishaoonan antaman lahjan kanssa. Nauran.

klo. 23.25

Oli aika valmistautua nukkumaan. Katselin kuitenkin kelloa vielä puoli yhdeltä yöllä, vaikka olis pitäny olla noin kahdentoista aikoihin taju kankaalla... 

maanantai 16. joulukuuta 2013

13.-14.12.2013

klo. 03.09

Perinteisesti olin taas keskellä yöllä hereillä syystä x. Menin nukkumaan ennen kahtatoista, mutta heräsin taas vaihteeksi kolmen aikoihin. Hieno kuvakaappaus puhelimen näytöstä

klo. 06.45

Herätyskello pirisi 6.30, nousin, puin ja meikkasin

klo. 07.10

Normaalisti aamulenkillä koirien kanssa

klo. 08.15

Busseilemassa! Nyt en hypännytkään bussista ulos koulun kohdalla, vaan jatkoin matkaani eteenpäin

klo. 09.20

Määränpäässä! Shelttikehä alkoi klo. 9.30, joten shoppailin ja kiertelin noin. 20 minuuttia ennen kehälle rantautumista

klo. 10.21

Shelttikehällä edelleen

klo. 11.34

Valiourokset meneillään

klo. 12.51

Samoilla meistoilla vieläkin

klo. 13.30

Viihdoin valionarttujen parissa

klo. 14.15

Juoksin riemusta kiljuen viihdoin pois shelttikehän laidalta shoppailemaan. Mukaan tarttui Berran treenitasku, Onegan pyöröhihna, leluja ja ruokaa. Lompakko huusi tyhjyyttään ja korttia tuli vingutettua kiertelyn jälkeen

klo. 15.45

Palailin takaisin kotiin koirien luokse syömään ja tekemään ristikoita

klo. 16.00

Väsymys iski päälle joten taas vaihteeksi päikkäreiden aika

klo. 17.17

Pääsin sängystä ylös jopa melko kivuttomasti ja siirryin datistelemaan glögikupin kanssa

klo. 18.51

Datistelu jatkuuuu. Katselin PewDiePien videoita tuubista

klo. 19.59

Jaksoin huomioida hieman koiriakin. Medya sai messaritulijaisena uuden lelun, johon se rakastui heti. Heittelin ja revittelin jonkin aikaa penskan kanssa

klo. 20.43

Suihkuaika

klo. 21.40

Siirsin päivän kuvat koneelle ja tein pikavilkaisun, onko mikään kuvista onnistunut. Muokkasin myös muutaman koiran kuvat omistajilleen

klo. 22.50

Käytin koirat iltapissalla

klo. 23.40

 Täyttelin vielä hetken ristikkoa, kuuntelin musiikkia ja painuin nukkumaan

-----------------------------------------------------------------------------------

klo. 07.55

 Uusi aamu. Nukutti ja väsytti perkuleesti, nousin hitaasti (mutten kovin varmasti) ylös ja nakkasin kameran akun latautumaan

 klo. 08.50

Palasin aamulenkiltä ja ruokin itseni ja koirat. Koirille oli tarjolla jotain uutta HauHaun kana-ateriaa, jota ostin edellisenä päivänä (1e/600g messutarjous, eikä edes ollut mitään viljamössöä!)

 klo. 09.25

Taas bussissa kohti Messukeskusta

klo. 10.21

Shelttikehällä again. Tällä kertaa en joutunut kuvailemaan yksin, vaan nishaOona piti seuraa ja Rebecca kävi moikkaamassa

klo. 11.43

Tylsistytään edelleen shelttikehällä katsellen kaunista roskista

klo. 12.31

Hemmetin tylsää edelleen, tässä vaiheessa itsellänikin alkoi into ja jaksamus loppumaan

klo. 13.30

 Todettiin, että nyt ei enää jaksakykenehuvita joten läksittiin junnunarttujen alkaessa kiertelemään kojuja. Hamstrattiin muutamia ruokanäytteitä, etsittiin karkkeja, osallistuttiin arvontoihin. Käytiin myös tekemässä Kannuksen kennellinjan ständillä narulelut koirille ja nisha lahjotti mulle hienon heijastimen

klo. 14.01

Koska kiertely on rankkaa ja muutaman karkin napostellessa nälkä kasvoi, päädyimme syömääään. Pitkän mietinnän tuloksena päädyimme ravintolaan-jonka-nimeä-en-muista syömään lohta ja chili con carnea. Juoppo ystäväiseni ei myöskään pärjännyt tätä mahtavaa hetkeä ilman alkoholia, joten molempien tarjottimille päätyi lasit lonkeroa

klo. 15.03

Aika pian safkailun jälkeen lähdin kotia päin. Medya näytti iloiselta kun sai taas uuden lelun

klo. 16-18

 Väsytti niin pirusti, että päätin taas mennä päikkäreille. Herätyskello soi viiden maissa, mutten jaksanut kuitenkaan nousta vaan nukuin kuuteen saakka

klo. 18.19

Makoilin edelleen sängyssä enkä jaksanut nousta ylös

klo. 19.45

Jossain vaiheessa jaksoin jopa nousta, kävellä jääkaapille, lämmittää ruokaa ja istua dataamaan hetkeksi. Totesin kuitenkin aika nopeasti, että parempi palata takaisin sänkyyn

klo. 20.45

Katselin puhelimella pewdiepieeee

klo. 21.53

Edelleen samoilla mestoilla, en liikkunut metriäkään. Youtube vaihtui 9gagiksi

klo. 22.14

Edelleen makaamassa, muutoksena edelliseen että Medya tuli kainaloon lämmittämään hetkeksi

klo. 23.50

Noin puoli yhdeltätoista pääsin ylös sängystä, kävin koirien kanssa lenkillä jonka jälkeen siirryin hetkeksi datailemaan

klo. 00.44

Ratkoin taas ristikkoa ja kuuntelin musiikkia, jotta uni tulisi hieman paremmin