klo. 03.25 & 04.27
Olin nukkunut noin tunnin, kunnes heräsin ensimmäisen kerran noin puoli neljän maissa. Heräilin uudestaan noin tunnin päästä, kunnes nukuin ~ nelisen tuntia putkeen.
klo. 08.17
Heräsin hetkeksi ja tsekkasin paljonko kello mahtoi olla. Koska kello oli vielä aivan liian vähän, jatkoin uniani vielä noin tunnin. Facebook oli laulanut aamun aikana.
klo. 09.42
Aamupalaa, puuroa ja smoothieta.
klo. 10.46
Naapurimökin asukkaat eivät vielä olleet valmiita lähtöön, joten aamulagausta. Pakkasta ei ulkonakaan ollut juurikaan.
klo. 11.42
Valmistauduttiin lähtöön ja kaiveltiin kelkkoja esille. Osa porukasta kävi vielä tankkaamassa ja hakemassa kaupasta evästä.
klo. 12.36
Perillä! Tänä vuonna matkassa oli mukana moottorikaira, jolla sai reikiä porailtua vähän turhankin helposti. Lampi reikiä täyteen, toukat koukkuun ja ei kun pilkkien.
klo. 13.54
Noin yhden aikoihin syönti lopahti. Ennen sitä omaan koukkuuni oli kuitenkin kerennyt tarttua kolme harjusta ja yksi taimen. Porukan kokonaissaldona taisi olla yhdeksän kalaa.
klo. 14.48
Kelkat taas käyntiin, tosin vain hetkeksi. Siirryttiin tuttavan kodalle paistamaan muutama makkara.
klo. 15.38
Uusi yritys, jos kalat olisivat heränneet uudestaan. Porukan kolme muuta kyllästyivät jo ensimmäisen tunnin aikana pilkkimiseen, joten he eivät lähteneet yrittämään kanssamme.
klo. 16.06
Nukkumassa olivat fisut edelleen, eikä yksikään käynyt edes nyppäämässä. Kengätkin olivat kastuneet läpimäriksi ja nuorinta alkoi myös tylsistyttämään, joten pakkasimme pilkkikamat kasaan ja ajelimme takaisin mökille.
klo. 17.02
Mökillä kuppi mustaherukkamehua, joka oli jäänyt pilkkireissulla juomatta.
klo. 18.40
Saunaan!
klo. 19.40
Nälkä kurni, joten tehtiin Nellin kanssa päivän ruoka.
klo. 20.03
Nomnom. Oli hyvää.
klo. 21.52
Puolinukuin yläkerrassa. Kuuntelin jossain vaiheessa samalla lätkämatsia ja välillä surffailin koneella.
klo. 22 --->
Lopetin horrostamisen ja siirryin koneen ääreen, kunnes kahdentoista pintaan painuin nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti