klo. 07.29
Heräilin seiskan maissa, puin, meikkasin ja laittelin näyttelyvermeitä kasaan. Laiska kun ei voi hoitaa näitä ikinä edellisenä iltana valmiiksi kasaan.
klo. 08.05
Matka kohti Lohjaa alkakoon. Väsytti kyllä pirusti, sillä edellisenä yönä heräilin kahden-kolmen aikaan feissiviestiin ja sen seurauksena pyörin jonkun aikaa hereillä. Onneksi käytössä oli se kuuluisa isukin ihana hieno auto, sillä oma majailee tällä hetkellä korjaamolla.
klo. 09.15
Näyttelypaikalla! Ajomatka meni odotettua nopeammin, sillä sunnuntaiaamuna ei hirveästi ihmisiä näkynyt liikenteessä. Takana uumotteli uhkaavat sadepilvet, jotka tulivat jo tutuiksi ajomatkalla. Näyttelypaikalla ei kuitenkaan toistaiseksi näkynyt sadetta.
klo. 10.jotain
Meettulan kanssa kehäilemässä. ERI1 SA napsahti aika mitäänsanomattomalla arvostelulla. Luokkavoittokin taidettiin ansaita ihan vain oikealla virallisella nimellä, sillä tuomari oli aivan muissa maailmoissa ja ulapalla kehäjutuista kehäsihteerin tarmokkaasta neuvomisesta huolimatta, vaikka tuomarina toiminut paljon ennenkin. Ikä taisi painaa jo päälle armottomasti, kävi hieman sääliksi. Kuva Sirpa Saari.
klo. 11.jotain
Pääsin toisenkin koiran kanssa kehäilemään, sillä omistaja oli viereisessä kehässä juoksemassa toisen koiransa kanssa. Wiiville myös ERI4 SA usean avonartun joukosta. Tälloin tuomari osasi jo napsia joukosta mieleisiään koiriaan, eikä sijoittanut vain aakkosjärjestyksessä.
klo. 12.39
Pieni tauko ennen PN-kehää, joten kävin hieman kävelemässä tyttöjen kanssa.
klo. 13.05
Metu iloisena "puunattavana" ennen PN-kehää. Todellisuudessa ei tuossa koirassa ollut mitään laitettavaa, kunhan persvilloista nyppi maasta kerääntyneet roskat pois.
klo. 14.01
PN-kehässä ei sentään tullut enää menestystä, vaan kehis sai tuomarin taas hieman takaisin kartalle ja tuomari sai valittua neljä mieluistaan narttua. Takaisin kotia kohti siis, ei mitkään juhlatunnelmat vaikka kyllähän koiranetissä Medyan tulos varmasti näyttää kivalta tietämättömien silmään.
klo. 15.05
Pikainen lounas ja YO-kuvien selaus. Joku pitäisi valita kiitoskortteihin.
klo. 16.06
Aamuherätyksiä ei ole tehty minua varten, joten päikkäreiden aika...
klo. 17.57
Heräsin hetkeksi ja katselin mitä puhelin sanoo. Häiriköity taas ihan liikaa, mutta jatkoin unia väsymyksen takia.
klo. 19.59
Huomentapäiviä vaan, tulipahan taas nukuttua melkein 4 tuntia. En viitsinyt jäädä kotiinkaan potemaan lagausta, joten nappasin koirat mukaan ja ajelin Vantaalle hakemaan kaverin iltalenkille.
klo. 20.57
Vantaan jossain pöpelikössä, kaverin vanhoilla kotiseuduilla. Oli kivoja maisemia ja oli kiva käydä kävelemässä uusissa maisemissa.
klo. 21.27
Päädyimme pienelle leikkikentälle. Koska nostalgisointi ja lapsellinen pelleily, pitihän sitä koittaa pitkästä aikaa keinuissa keinuen kengänheittoa. Olin edelleen pro tuossa lajissa ja sain viskottua oman kenkäni jalasta aina pisimmälle. Medya avusti kiltisti kenkien palauttamisessa.
klo. 22.16
Leikit leikitty ja suunta takaisin kohti kaverin kotia. Itse tällä kertaa jouduin pelkääjänpaikalle, snif.
klo. 23.01
Auto pysäytettynä kotitalon edessä, kunnes tien yli juoksee siili. Koska kaverini ei epätoivoisista yrityksistä huolimatta päässyt silittämään ankkalammen sorsia, niin nyt piti yrittää samaa siilin kanssa. Itse istuin facepalmaten autossa toisen kökkiessä pusikossa, mutta siili lopulta antoi periksi. Pitihän sitä itsekin sitten kokeilla, miltä tuntuu silittää siiliä. Söpö pieni oli, joka päästettiin jatkamaan matkaansa.
klo. 02.28
Siiliepisodin jälkeen päätimme lähteä kuitenkin vielä hetkeksi ajelemaan jonnekkin. Kuvaaminen vähän unohtui, mutta eipä käytännössä tapahtunut mitään kuvaamisen arvoista.
klo. 03.17
Päästin viihdoin kaverin takaisin kotiinsa nukkumaan. Itsekin pääsin lopulta puoli neljän aikoihin sänkyyn ja uni tuli yllättävän hyvin päikkäreistä huolimatta. Laadukas uni kuitenkin loppui jo heti puoli kuudelta aamulla, joten se siitä pirteästä olosta sitten. Ei enää päikkäreitä.
















Ei kommentteja:
Lähetä kommentti